Enää pari päivää ja sitten on käy kutsu koulun penkille. No tänään tuli onneksi jo kirjat ostettua. Tuntuu vaan, että elämä muuttuu taas niin täysin, tai oikeastaan elämän rytmi. Heräämisen täytyy tapahtua jo seitsemältä, joten nukkumaankaan ei voi mennää ihan milloin tahansa. Ja sehän rajoittaa elämää melkolailla. Kiireettömät illat ja yöt alkaa olla kohta historiaa ainakin tän kesän osalta. On kiire nukkumaan jottei koulussa nukahtele lailla unikeon. Vaikka olisihan se kyllä aika jännittävää kokeilla jatkaa samanlaista elämänrytmiä, siitä voi kyllä koitua pieniä haittavaikutuksia, mutta jos jättäisi ne omaan arvoonsa. Mutta pääseepähän taas maistelemaan ruokalan tätien maukkaita muhennoksia ja kavereiden kanssa siinä samassa rupattelemaan. Ja onhan se hienoa ja kiitollinen on oltava Suomen koululaitoksesta joka ilmaisen opetuksen tarjoaa. Oppiminen on kyllä myös melkoisen antoisaa. Eli ehkä se koulun aloitus ei olekkaan niin tyystin kammoksuttavaa. Vie varmaan vaan aikansa tottua siihen ja jättää kesä menneeksi. Parempi kuitenkin elää nykyhetkessä kuin menneessä.

Viivi ja Wagner on kyllä hauska sarjakuva. Voi voi kun siitä voikin oppia paljon. Kuuluu päivään kuin päivään. Imuroidessa kuuluu vain "imur imur" ja Wagnerin hotkiessa ruokaa "hotk hotk hotk". Aika hauskaa oli.

Pitää nauttia nyt jokaisesta hetkestä ennen koulun alkamista. On kyllä hienoa kun iloisena ja onnellisena jaksaa ihan mitä tahansa. Kokeilla kannattaa joskus.

On niin hieno vaan lähteä illalla, hämärällä ulos kävelemään. Tai miksei vaikka pyöräilemäänkin. Kadut on hiljasia ja vähän ihmisiä liikkeellä. Ihanan viileää ja leppoista. Voi vaan kuunnella hiljaisuutta. Mikä vois olla hienompaa. Ja vielä kun on kaveri matkassa mukana. Mieleen juolahtaa ihan uusia ajatuksia ja mietteitä kun nauttii öisestä ympäristöstä.
Tänään tein edukkaita ostoksia kaupungilta. Ja sepä tuntui peräti mahtavalta! Kerranki ei menny rahaa turhaan.

Yksin koneella, pimeää ympärillä, Mew soittelee säveliään, banaanin maku suussa, väsymys jaloissa. Siinä kuvausta tämänhetkisistä vallitsevista oloista. Aika väsyttävä ja kummallinen olotila, nukkuminen vois toisaalta olla hyvä vaihtoehto. Aamukin tulisi viisaampana nopeammin ja huomenna odotettavissa kaupungilla chillausta vallan mukavassa seurassa. Mutta ehkä tässä vielä vähän aikaa kirjoittelen ja ilahdutan (?) mahdollisia lukijoita. Onneksi olkoon muuten jos silmäsi ovat jo tänne asti päässeet ja pysähtyneet joka sanan kohdalla ymmärtämään lukemansa. Se on muuten kumma kuinka kovasti silmät tekevät työtä lukiessa. Juuri silmin havaittavaa edestakaista liikettä taukoamatta ja vain siksi että näkökapistusten omistaja voisi oppia jotain. Täytyy kiittää silmiä ja näkökykyä, kun se vielä tallella on. Kiitos.

Luonnon kauneus on kyllä hienoa katseltavaa. Ympäristöstä saa niin paljon irti vain katselemalla ja kuuntelemalla. Parasta on auringonlaskun värjäämä taivas, öiseen aikaan valaistu järven ranta, vihreät koivukujat, illan viileys ja rauhallisuus, kirpeät pakkasyöt ja tähtitaivas, lumisade, ukkoskuurot (vaarattomat ja turvallisesta paikasta katsottuna), tuuliset, kauniit illat ja yöt. Listaa voi vielä jatkaakin, mutta taidan lopettaa. On ihanaa, että tuollaisia paikkoja vielä löytyy ja vieläpä peräti lähistöltä. Kiitos tästäkin kuuluu Yläkerran Isälle, joka on mahdollistanut kaiken kauniin. Nykyään vaan tuntuu, että maailmasta on tulossa teollisuuden ja teknologian suosikkipoika ja luonto jää taka-alalle. Onneksi meillä on sentään EU-direktiivit, jotka pitävät huolta, että liian käyriä kurkkuja ei laiteta myyntiin.

On muuten melko mukaansatempaava, ettenkö sanoisi peräti sisäänimaiseva kappale Mew:in White Lips Kissed. Hienoa kuunneltavaa.

Mitäköhän tulisi maailmasta, jos kaikki katsoisivat sitä lapsen silmin ja ajatuksin? Ilo ainakin olisi herkässä ja viattomuuden osuus olisi huomattavasti suurempi nykyiseen, aikuisten maailmaan verrattuna. Silmin nähtävä riemu ja kekseliäisyys olisi jokapäiväistä. Toisaalta, päivän touhujen aiheuttama väsymys saattaisi painaa silmät umpeen kesken YK:n turvallisuusneuvoston kokouksen ja kaupungin laidalla yksinäisyyteen kyllästyvä leikkipuisto voisi alkaa kiinnostaa suunnattomasti kesken valtiovierailun. Pahimmat sodat käytäisiin hiekkakakkujen komeudesta tai karkkipussin sisällöstä. Suurin roisto veisi naapurintytön nuken upouudet kengät ja heittäisi ne ojaan.

Ihmisllä on kuitenkin paha tapa vanhentua ja viekastua ja edellämainitun kaltainen maailma taitaa olla vain toiveajattelua ja päiväunia. Vaikka mistä sitä koskaan voi tietää mihin geeniteknologia meitä vie.

I'm just a dreamer...